Tältä sivulta löydät lisätietoa

Ohjeistuksista, materiaaleista, sekä työ- ja laatuvaatimuksista.

Kun autoosi sattuu vaurio on parempi ettet sitä itse lähde puhdistamaan tai suojaamaan ihan millä tahansa aineella. Käyttämällä esim. silikonia sisältäviä aineita on maalaamon vaikeampi työstää vaurio aluetta korjatessa. Suosittelemme siis jättämään vaurion sellaiseksi kuin se on kolarissa muodostunut. 

Vaikka auton maalipinta tuntuu ja näyttää kovalta autoa takaisin asiakkaalle luovuttaessa, kaksikomponentti maalit jatkavat vielä parin viikon ajan kuivumistaan sekä pinnan optimaalisen kestävyyden saavuttamista. Pinnasta voi irrota pieniä määriä liuottimia myös tämän kemikaalisen prosessin aikana. Tämä prosessi voi kestää parista viikosta pariin kuukauteen riippuen sää olosuhteista ja kosteuden määrästä. 

Maalauksen jälkeen autoa ei tule pestä noin 14 päivään, mutta lopullinen kestävä pinta muodostuu vasta n.1 kk kuluttua. Tällöin maalipinta on täysin läpikovettunut ja kestää vahvoja puhdistusaineita, kuumaa vettä, painetta ja pinnoitusta/vahausta. 

Jos kuitenkin haluat poiketa ohjeistuksesta ja puhdistaa autoasi käytäthän ainoastaan mietoja puhdistusaineita, kylmää vettä ilman kovaa painetta, sekä vältä harjoja tai muita kovia puhdistus välineitä. Ethän siis käytä vahvoja happamia, emäksisiä tai vahaavia pesuaineita, sekä muistat käyttää auton käsinpesuun tarkoitettuja pehmeitä välineitä. Pien, tiesuolan ja jarruista irtoavan pölyn ynnä muun poistamiseen käytä niihin tarkoitettuja aineita ja vältä mekaanista hankausta sittenkin, kun pinta on kovettunut täysin. Tällöin säästyt turhilta vaurioilta autosi maalipinnassa. 

Maalipintaa syövyttävät aineet kuten pihka ja lintujen ulosteet on hyvä pyyhkiä maalatulta pinnalta pois mahdollisimman nopeasti. 

Auton teippaus niin mainontaan kuin koristeluun tulee välttää noin kuukauden ajan, jotta pintaan nousevat liuotteet eivät jää kuplimaan teipin alle. Tällöin se voi aiheuttaa vauriota maalipintaan. Liian aikaisin kiinnitetyt teippaukset voi niiden irrotuksen yhteydessä rikkoa maalipinnan jota takuumme ei korvaa. 

Auton tasaisesti uusitun pinnoitteen käyttö ja hyvä yleispuhdistus suojaa sitä muodostuvalta ruosteelta tai hapettumiselta. Rengaskaaressa olevat suojat keräävät myös paljon kuraa, sekä muita epäpuhtauksia, jolloin vaara ruostumiselle kasvaa. Muistathan siis säännölliset alustan pesut ja tarkastukset. Mitä aikaisemmin ruoste havaitaan sitä helpommin ja halvemmin sen saa korjattua. 

Modyfixillä on yksi sijaisauto, jonka käytöstä voit kysyä ja sopia autosi korjausta varattaessa. Sijaisauton saat käyttöösi samalla kun tuot omasi korjaukseen ja olet kirjoittanut omavastuulomakkeen. Lomakkeeseen kirjataan mm. vuokraus ajankohta, mahdollisesti autossa jo olemassa olevat naarmut ja kolhut, sekä polttoainemittarin lukema.

Asiakas maksaa sijaisauton käytöstä 10€/päivä sekä käyttämänsä polttoaineen. Asiakkaan halutessa auton voi palauttaa tankkaamattomana, jolloin velotetaan 0,25€/km kultakin käytetyltä kilometriltä. Mahdollisen vahingon tai kolarin sattuessa ota yhteys suoraan Modyfixiin puh. 040 156 1001. Palauttaessasi auton tarkastamme sen mahdollisilta uusilta vaurioilta. Modyfix OY ei vastaa sijaisautosta kadonneesta tai sinne jätetystä asiakkaan omaisuudesta. Vuokrauksen aikana sattuneet nopeus- ja parkkisakot kuuluvat asiakkaalle ja veloitamme niistä käsittelykulun.

Spies Hecker on yksi suurimmista automaalin valmistajista ja toiminut vuodesta 1882 asti. Heidän lähtökohtansa ja maineensa on alusta asti ollut laadukkaiden ja teknologisesti edellä olevien maalien ja tuotteiden tuotannossa. Spies Heckerin maalia käyttävät monet autojen valmistajat ja näin ollen useammat merkit vaativat näiden korkealaatuisten tuotteiden käyttöä malliensa korjauksissa. Spies Hecker maaleja käytetään myös formula-autoissa, sekä monissa muissa moottoriurheilussa käytettävissä ajoneuvoissa niiden laadun ja kestävyyden takia. 

Oikean värisävyn valinnassa käytämme spektrofotometriä eli värikameraa. Jos sopivaa sävyä ei heti löydy, käytössämme ovat myös sävykartat joiden avulla etsimme oikean sävyn ajoneuvoosi. Vaikka sävy olisi oikea voi uusi osa olla sävyltään hieman erilainen vanhaan osaan verratessa. Vanha osa on yleensä haalistuneempi auringon ja muiden ilman epäpuhtauksien takia, jolloin lakkapinta ei ole enää niin kirkas ja sävy näyttää erilaiselta. Tämä voidaan välttää häivyttämällä kokonaan maalatujen osien viereiset osat asiakkaan niin halutessa, sekä kiillottamalla vanhoja osia. Kiillottamisella voimme pyrkiä pienentämään näiden kahden osan välistä sävyeroa.

Pyrimme työskentelytavoillamme ja valinnoillamme vähentämään turhaa luonnon kuormittumista. Kierrätämme työstä tulevan jätteen asiaan kuuluvalla tavalla sekä turvallisesti. 

Vältämme turhaa osien pois heittoa korjaamalla rikki menneet osat, sekä tarjoamme asiakkaan halutessa vaihdettavan osan tilalle hyvälaatuisen kierrätetyn osan. Valitessasi kierrätysosan säästät niin luontoa kuin lompakkoasi! Kierrätys osaa käytettäessä laatu ja lopputuloksen ulkonäkö ei poikkea uuden osan käytöstä. 

Käytämme pääasiassa vesipohjaisia maaleja, joiden ylijäämän kierrätämme säännösten mukaisesti. Nykyaikaiset vesipohjaiset värit ovat luonnolle paljon turvallisempia kuin aiemmat liuotinpohjaiset. Joissain tilanteissa tarvitaan kuitenkin akryylivärejä mallin vaatimuksien mukaisesti, silloin kierrätämme siitä tulevan jätteen luontoa ajatellen ja turvallisesti. 

Kustannusarvio voidaan tehdä vain, kun maalari on itse nähnyt vauriot sovitulla tavalla, paikan päällä tai kuvien/videoiden välityksellä. Korjattavan vaurion ympärillä voi olla entuudestaan tulleita kiveniskemiä tai esimerkiksi ruostevaurioita, joita vakuutus ei korvaa. Näiden takia on hyvä tuoda kulkuneuvo näytille, jotta arvio maalauksen lopullisesta summasta on mahdollisimman oikea. 

Sovittaessa voimme korjata useamman vaurion samanaikaisesti vakuutustyönyhteydessä, jotta sinun ei tarvitse olla ilman autoasi useamman kerran. 

Tällä hetkellä maksutapanamme on lasku, jonka saat halutettasi sähköpostiisi tai paperisena.

 

Automaalaamo Modyfix OY noudattaa autoalan kuluttajaneuvottelukunnan laatimia, kuluttaja-asiamiehen tarkistamia moottoriajoneuvojen korjausehtoja. Aune-ehdot kattavat kaiken auton luovutuksesta maalaamolle aina valmiin työn vastaanottoon. 

Ehtojen mukaan asiakkaalla on 14 vuorokauden peruuttamisoikeus siitä hetkestä, kun työstä on sovittu. Asiakas ei voi kuitenkaan peruuttaa työtä, kun auto on luovutettu maalaamolle ja työ on aloitettu. Jo tehty työ laskutetaan asiakkalta jos hän päättää sen keskeyttää.

Jokainen korjaus tehdään kunkin automallin valmistajan ohjeita noudattaen. 

Automerkillä on kuhunkin omaan malliinsa omat ruostumattomuustakuut, jonka kattavuuden edellytyksenä ruosteen muodostuminen on ollut alkava rakenteiden sisäpuolelta. Tarkista mallisi mahdollinen ruostetakuu automerkkisi omilta sivuilta. Nämä takuut eivät kata maalipinnan rikkoutumisesta johtuvaa ruostetta esim. kiveniskut. 

Modyfix oy:n maalauksilla on työn valmistumisesta alkaen 12kk takuu. Tämä ei koske kuitenkaan korjattuja ruostevaurioita aune-ehtojen mukaisesti. 

Maalaustakuu ei kata ruostevaurioita, jotka johtuvat esimerkiksi: 

  • Ulkoisesta vahingosta, kuten esim. Kiveniskusta, ilman epäpuhtauksista tai muista vastaavista syistä,
  • Korin osien liitoskohtien välistä alkaneista ruostumisesta, jota ei ole liitoskohtia avaamatta mahdollista todeta,
  • Ajoneuvon osiin aikaisemmin tehdystä korjaus- ja maalaustöistä, jotka on tehty sellaisia menetelmiä käyttäen, jotka ovat vahingoittaneet maalausta ja joita ei maalauksen aikana ole voitu havaita.

Maalaamolla on myös oikeus rajoittaa takuuta: 

  • Maalauksista, joissa asiakas on itse tehnyt pohjustustyöt, toimittanut omat maalausmateriaalit tai asettanut maalaamolle tämän normaaleista työmenetelmistä poikkeavia vaatimuksia,
  • Maalauksista, joissa korjataan pintoja joissa on olemassa olevaa ruoste- tai muita vastaavia syöpymisvaurioita,

Korjaamo on vastuussa ilmoittaa asettamistaan rajoituksistaan työtilausta tehdessä tai viimeistään rajoituksen aiheen ilmetessä. 

Autoalan kuluttajaneuvottelukunnan (AUNE) hyväksymät ja kuluttaja-asiamiehen tarkastamat moottoriajoneuvojen korjausehdot ovat päivittyneet 1.6.2021 alkaen. 

 Vaurioturva Yhtiöt Oy on valtakunnallinen kokeneiden ja maineeltaan tunnustettujen kotimaisten korikorjaamoyrittäjien perustama ketju. Ketjun tehtävänä on tarjota asiakkaidensa käyttöön paitsi paras mahdollinen asiantuntemus ja luotettava työnjälki, myös paikallinen vastuuhenkilö, joka on valmis ottamaan henkilökohtaisesti vastuun asiakkaidensa auttamisesta. Olemme erikoistuneet kolarivaurioiden korjaamiseen ja olemme kaikkien vakuutusyhtiöiden hyväksymä automaalaamo. 

Tästä klikkaamalla pääset Modyfix oy:n Vaurioturvan sivuille, josta voit aloittaa korjauksen. Paina ”Aloita korjaus” ja kirjoita omat- sekä autosi tiedot, jotta saamme ne Vaurioturvan tietoon. Tämä ei sido sinua mihinkään vaan antaa meille tarvitsemamme tiedot vaurioarvioon ja valitessanne meidät korjaamoksenne, pystymme aloittamaan korjauksen helpommin ja nopeammin. 

Vaurioturvan palveluiden mukaisesti autamme teitä myös vakuutuskorjauksen hakemisessa ja siihen liittyvissä ongelmissa.